Colorado osa 2: Boulderia, trädiä ja patikointia

Vale & Eme

Riflen jälkeinen puolitoistaviikkoa vietettiin Denverin, Boulderin sekä Rocky Mountain National Parkin läheisyydessä. Oli aika ottaa pientä taukoa sporttikiipeilystä - tehdä jotain muutakin kuin klipata jatkoja ja taistella forkuissa kasvavaa pumppua vastaan.

Voimatasot laskivat huolestuttavasti ja tappavan tasaisesti reissun ensimmäisen kahden kuukauden aikana, joten oli viimein aika hankkia boulderointiin välttämätön pädi. Pädin ostoa oltiin viivytelty, koska tiedettiin sen aiheuttavan korkeamman tason tetris-haasteita pakun ollessa jo valmiiksi melko täynnä kaiken maailman romua. Yhdelläkään pädillä ei vielä kuuhun nousta, mutta ainakin on mahdollisuus lähteä matalille bouldereille yksin tai lyöttäytyä isoimman possen sekaan. Muutamat boulderoinnit onkin jo takana: Three Sisterin graniitilla Evergreenin alueella, Morrisonin hiekkakivillä kyseisen kylän lieppeillä sekä Vedauwoossa matkalla Wyomingiin. Sujuiko boulderointi parin kuukauden tauon jälkeen? No ehei, kuten olikin oletettavissa. Mutta hauskaahan se taas oli keskittyä yksittäisiin vaikeisiin muuveihin.

Three Sisters ja toppikahva viidessä metrissä.

Three Sistersin Energy Wall tarjosi hyvää hänkkiä voimatasojen palautteluun.

Lähis mukavassa ympäristössä.

Morrisonin boulderit. Oikeastaan ei edes kiivetty kuvassa näkyvillä murikoilla, jotka olivat aamupäivästä auringossa. Kuvan vasemmalla laidalla löytyi (puhkisudittua) hänkkiä. Ilmeisesti paikalliset käy täällä treenaamassa kuin sisähallissa.

Eme hakee sloupista voimaa Morrisonissa.

Boulderoinnin välisinä lepopäivinä tuli kiivettyä muutama helppo trädimultipitsi. Ensimmäinen oli näppärästi motarin varrella. Lover's Leap (5.7) (jota ei tule sekoittaa samannimiseen Californiassa), tarjosi helpohkon hyllykävelyn, reitiltä eksymisten, ja jopa muutaman käsihalkeamamuuvin jälkeen ganz-ok maisemat topista. Millekään suosittelulistalle tämä ei kyllä mene, mutta jos nyt ohi ajelee ja haluaa vetreyttää paikkoja, niin miksei. Lähestymisessä tulee enemmän hiki kuin nämä neljä pitsiä kiivetessä.

Motarin varteen parkkiin ja ei muutakun kohti tötteröä.

Ja ylhäällä. Autokin näkyy jos tarkasti kattelee. Luonnonrauhaa tältä seinämältä ei kannata hakea.

Toinen multipitsi tuli kiivettyä paikallisten suosituksesta Eldorado Canyon State Parkissa. Eldohan on yksi tunnetuimmista kiipeilyalueista jenkeissä, joten pelkästään senkin takia oli mielenkiintoista käydä tutustumassa kanjoniin. Paikasta löytyykin tekemistä boulderoijille, sporttikiipeilijöille kuin trädikiipeilijöille. Kanjonin pohjalla virtaava upea koski taasen pitää meteliä siihen malliin, ettei monen köydenpituuden reiteillä kuule huutoa kymmentä metriä korkeammalle. The Bastille Crack (5.8) oli viiden pitsin pituudellaan hieno ja hyvin varmistettava reitti, joka on yksi paikan klassikoista. Reitillä on aina sään salliessa jonoa, ja moni kiipeää vain ensimmäisen pitsin reitin ainoalle pultatulle ankkurille ja laskeutuu siitä pois. Tästä johtuen ensimmäisen pitsin liidaajan tulee olla tarkkana saippualta tuntuvan halkeaman ja jalkaotteiden kanssa. Kannattaa olla ajoissa liikkeellä, jolloin saa myös kiivettyä koko reitin ennen kuin aurinko alkaa käristää seinällä olevia. Eme sai lisämausteena liidata neljännen pitsin vesisateessa - kanjonin takaa tulevia sateita ei juuri näe - mutta ukkosen jylinät kyllä kuulee.

Tämäkin reitti lähtee näppärästi kanjonin läpi kulkevan tien vierestä. Meikäläinen kyykistelee ja välppää kamoja ekan pitsin alla.

Eme itselöi tokan pitsin jälkeen.

Topissa usean tunnin jälkeen (josta puolet kului lähinnä odotellessa ständeillä).

Eme ihmettelee kiipeilijöitä eteläseinämillä. Bastille Crack kulkee kuvan oikeanpuoleisen seinämän vasenta laitaa pitkin.

Rocky Mountain National Park (RMNP) lienee monelle kiipeilijälle tuttu nimi ja löytyihän se toki myös meidän vierailtavien piakkojen listalta. Sääennusteisiin ja topoihin tarkemmin tutustuessamme havaitsimme kuitenkin, että logistisesti puistossa kiipeily ei olekaan ihan niin kätevää. Päätimme siis tyytyä ihastelemaan maisemia pienen vaelluksen merkeissä. Räkin ja pädin jättäminen autoon olikin hyvä idea, koska iltapäiväukkonen saapui kellontarkasti.

Denverin/Boulderin/RMNPn alueella olisi kiipeilyn puolesta voinut viettää pidemmänkin aikaa. Mutta. Pakussa asusteleminen ko. alueella (tai yleensäkin Coloradossa) osoittautui yllättävän haastelliseksi. Denverin lähialuilla ei ole juurikaan leirintäalueita tai sitten ne olivat täynnä tai kalliita tai vaan todella kaukana kiipeilypaikoista. Lähes jokaiselta parkkipaikalta löytyi yön yli parkkeeraamisen kieltävä kyltti. Yöpaikan löytäminen oli siis joka iltainen pain-in-the-ass. USA:ssa valtion omistamia maita ovat mm. US Forest Servicen National Forestit ja Bureau of Land Managementin (BLM) hallinnoimat maat, joissa leirintä on sallittua. Valitettavasti näitä ei oikein ollut sopivissa paikoissa (lähellä pelipaikkoja). Niinpä kyllästyttyämme yöpaikan metsästykseen Coloradossa, otimme suunnan pohjoiseen Wyomingiin, jossa lähes puolet maasta on valtion hallinnassa. Ilmaisia leirintäpaikkoja tästä harvaan asutetusta osavaltiosta löytyy vaikka kuinka. Eikä kiipeilymahdollisuudetkaan jätä kylmäksi.