Aavikkomaisemia

Vale

Kolme päivää kestänyt siirtymä, noin 2600 km, puudutti perslihakset siihen pisteeseen, että oli välillä hyvä päästä taas kaahimaan seiniä. Ajelu keski-idän osavaltioiden (Kentucky, Illinois, Missouri, Kansas) läpi oli täynnä tylsiä maisemia. Oli peltoa, lehmiä ja öljypumppuja. Tasankoa. Vasta Coloradon osavaltion puolivälin jälkeen alkoivat korkeuserot - ja maisema sen mukana - muuttua. Denverin kaupungin jälkeen tie kaarsi kalliovuorten syleilyyn ja nousi jopa lumirajalle asti. Vietimmekin yhden yön matkasta lumirajan yläpuolella, mutta tällä kertaa motellissa (reissun ensimmäinen). Muuten vietimme ajon yöt motarin varrella sijaitsevilla levähdyspaikoilla (Rest Area). Coloradossa kuitenkin niillä yöpyminen on kiellettyä. Matka jatkui Coloradosta Utahiin samalla vuoriston vaihtuessa jylhiin aavikkomaisemiin. Hiekkakiviseinämien, -tornien ja -kaarien lisäksi maisemaa täydensivät usein kuivuneet puskat ja jokien vierustaa ympäröivät vihreät puut. 

Pitkän ajopätkän pelastajana olivat lukuisat podcastit ja radiosta jatkuvalla syötöllä tulleet samat ysärihitit (tai vaihtoehtoisesti country-musiikki). Kirjaston poistomyynnistä löytyi myös CD-äänikirja ajojen ratoksi. Kiipeilystä ja treenauksesta kiinnostuneille voinkin suositella ainakin seuraavia podcasteja: Power Company, Training Beta, Chalk Talk Climbing, Enormocast ja tietysti MTK Podkasti SoundCloudissa. Hieman omituisempia, mutta toisinaan viihdyttäviä podcasteja taas tarjoaa Bad Beta Podcast ja Jam Crack. 

Utahiin päästyämme ajoimme Indian Creekiin, halkeamahirmujen hiekkakiviparatiisiin. Satametrisiä seinämiä kohoaa silmänkantamattomiin joka puolella. Creekissä on mahdollista leiriytyä pakulla tai teltalla esim. kahdella kallioiden läheltä löytyvistä leirintäalueista (Superbowl, Creek Pasture). Yöpyminen maksaa 5$ per leirintäpaikka, ja yhdelle paikalle saa ajaa kahdella autolla, joten hinta lärviä kohden jää melko vaatimattomaksi. Leirintäalueelta löytyy kuivakäymälät, nuotiopaikat sekä picnic-pöydät, mutta ei lainkaan juoksevaa vettä. Aurinkosuihkun saa juuri ja juuri täytettyä joesta, mutta juomavettä kannattaa raahata ainakin 4 litraa per naama per päivä Moabin kylästä. Maisemat aavikolla leiriytyessä ovat aivan mielettömät. Pelkkä ajo paikan päälle saa suunpielet nousemaan.

Arkipäivinä kiipeilyn kruksiksi muodostui kuitenkin (kuten oletimmekin) omien varmistuskilkkeiden riittämättömyys tai ranettamiseen vaadittava henkinen lujuus. Kahtena päivänä olimme sektoreilla täysin yksin, joten kamojen lainaaminenkaan ei tullut kyseeseen. Ilmeisesti sesonki Indian Creekissä oli jo loppunut, koska suurin osa hyvistä kiipeilysektoreista osoittaa etelään. Auringossa kiipeily oli täyttä tuskaa, mutta varjossa lämpötila oli kuitenkin optimi - varmistaessa tarvitsi fleeceä tai ohutta untsaa. Viikonloppuna kräkit olivat täynnä paikallisia ja pääsimmekin nauttimaan hieman pidemmistä ja jylhemmistä linjoista (tällä kertaa kuitenkin ylistellen). Kolme päivää putkeen jammailua ja jalkojen survomista halkeamiin olivat turvottaneet rystyset sekä jalat ja tehneet molemmat kosketusherkiksi. Lepopäivän jälkeen tarkistimme vielä Moabin kaupungin vierestä löytyvän Wall Street -sektorin, jossa laiskimmat kundit voivat varmistella kaveriaan suoraan autosta. 

All-in-all Indian Creek on yhden köydenpituuden halkeamakiipeilyä parhaimmillaan. Komeita sisäkulmia ja splittereitä on joka kokoa ja pituutta. Jalkaotteita harvemmin löytyy seinämiltä ja kivi on pääosin sileää (= mielyttävää jammata) ja hieman liukasta. Halkeamaa siis täytyy hyödyntää kaikilla raajoilla mahdollisimman paljon. Kolmella tuplaräkillä (tai pääasiassa 6-8 kpl koon #1, #2 tai #3 camaloteilla) pääsee nauttimaan jo pidemmistä laatulinjoista.  Ensi kerralla siis otan mukaan useamman kaverin (tai ainakin pöllin niiden kamat mukaan) ja toivottavasti alla on hieman enemmän kokemusta saman tyylin kiipeilystä. Suosittelen tänne suuntaaville nelivetoautoa korkealla maavaralla. Osalle sektoreista parkkeeraus tapahtuu päällystetyn tien viereen, mutta toisille joutuu ajelemaan kinttupolkuja pitkin. Muutaman kerran luovutimme auton hajoamisen pelossa.

Ei lisättävää.

Iltapuhteiksi kamojen merkkausta.

Jokainen seinämä näyttää samalta kuin edellinen ja seuraava. Paikoin oli haasteita löytää oikea.

Eme nauttii polvijammista offarissa. (Video still)

Creek Pasture -leirintäalue.

Väärään paikkaan eksynyt sporttikiipeilijä. (Video still)

Parasta tässä touhussahan on näiden kilkkeiden hiplaus..

Eme liekeissä lähetyksen jälkeen.

Eipä näihin oikein kyllästy.

Päästiinpä nauttimaan matkustamisesta paikallisten tyyliin - pickupin takalaudalla istuen. Thanks to Ian, Chris, Alessandra and Wee for company!

Illallista leirissä.

Moab ja Wallstreet.