Vale
"Mr. Vatipää, this is the final call for your flight, please go to gate 666." Taas joku on jättänyt lähtönsä viime tinkaan. Vitsi mikä urpo.
Lentomme Suomesta kohti Chicagoa lähti maanantaina. Pikainen 45 min vaihto oli edessä Reykjavikissä. Kone laskeutuikin välietappiin ajallaan, mutta odottelimme noin tunnin terminaalin edessä ulospääsyä. Tuuli oli niin voimakas, ettei tuubia saatu kiinnitettyä koneeseen. Jatkolennon yhtiö oli kuitenkin sama (Iceland Air), joten Chicagoon lähtevä lento odotteli kiltisti. Koneesta pois päästyämme Eme napattiin kaiken kiireen keskellä jo toistamiseen räjähdeainetestiin. Meikäläinen paineli tällä välin Chicagoon lähtevän lennon portille. Huokasinkin hetkeksi helpotuksesta, kun portille oli vielä pitkä jono. "Eihän tässä mikään kiire ollutkaan". Hetken tilannetta pällisteltyäni ja Emeä odotellessa päätin kuitenkin kysyä portilla olleelta lentoyhtiön edustajalta tilannetietoja. "Sir, this is not Iceland Air flight". Lähtöaika ja kohde olivat kuitenkin samat. Ei varmaan tarvitse enää mainita, että oltiin viimeiset jatkolennon koneeseen nousseet.
Monet ovat kyselleet, että kuinka paljon matkatavaraa otamme kun noin pitkään reissuun lähdemme. Reiluun puoleen vuoteenhan tarvitsee ottaa koko elämä mukaan. Sukkia ainakin kuuskytparia ja kolmet juoksulenkkarit. Henkseleistä puhumattakaan.
Edelliseen huomiona, että kiipeilykenkiä meiltä lähtee kyllä yhteensä kahdeksan paria. Ja metallisia sulkurenkaita ainakin 60. En silti usko, etteikö tämän reissun tavaramäärä olisi melko vastaava, kun lähtiessä kuukauden kiipeilyreissulle Espanjaan kylmempänä vuodenaikana. Oletuksena oli, että 23 kg ruumaan + 10 kg käsimatkatavaraa per nuppi ei välttämättä riittäisi. Ihan logistisista syistä kuitenkin ajattelimme tarvittaessa vähentää tavaran määrää siten, että ne noihin rajoihin mahtuisivat. Mikäli siis olisi tarvetta.
Suoritimme noin viikko ennen lähtöä pikaisen (huom. pikaisen) testipakkauksen. Kuinka ollakaan, kaikki kiipeilyyn liittyvät tavarat kahden köyden kera upposivat 60 litraseen duffeliin ja painoakin oli vain 20 kg. Makuupusseille, alustoille ja vaatteille meille on ruumaan 100 litranen Varustelekasta haettu keikkalaukku. Sinne sujahtaisi mukavasti kaikki kevyempi ja enemmän tilaa vievä tavara siten, ettei painorajakaan tule vastaan. Käsimatkaan napataan kiipeilyreput, eli pienet rinkat.
Loput tarvittavat ostetaan sitten perillä.
Kuinka ollakkaan, päivää ennen lähtöä sulloimme tavaroita näihin kahteen ruumaan menevään säkkiin kaikella hauberista löytyvällä voimalla. Kaikki kyllä mahtui, ja vaakakin näytti, että oltiin alitettu sallittu 46 kiloa juuri ja juuri. Hienoa! Seuraavana päivänä check-in tiskillä saimme kuitenkin todeta, että kotivaa'an kalibrointi oli jäänyt viime vuodelta tekemättä. Painorajat paukkuivat parilla-kolmella kilolla. Onneksi tästä ei kuitenkaan tullut meille lisälaskua.
Saavuimme maanantai-iltana, pari tuntia myöhässä Chicagon esikaupunkialueelle airbnb:n kautta varattuun majoitukseen. Kämppä on stereotyyppisessä "american dream"- tyylisessä omakotitaloaluekeskittymässä. Olimme vuokranneet tästä kämpästä autotallin alakerran - joka osoittautui isommaksi kuin meidän Myllypuron seiskytneliöinen. Täältä käsin on tarkoitus nyt viiden päivän aikana etsiä käsiimme reissun pääasiallinen koti ja liikkumisväline - reissupaku. Useampia yksilöitä on jo ehditty käydä katsomassa ja muutamia koeajaakin. On ollut veekutosta ja veekasia. Mikäänhän täällä ei ole pientä. Varsinkaan näiden kuuslitrasten kulutuslukemat.
Tarjonta Chicagon alueella on tämän tyylisten autojen osalta ollut huonompaa kuin oletettu. Parin päivän päästä olisi kuitenkin tarkoitus olla reissupaku jo alla, sänky viritelty taakse ja suuntana Kentuckyn osavaltio. Katsotaan minkälainen romu meitä täältä vie eteenpäin.
"Mr. Vatipää, this is the final call for your flight, please go to gate 666." Taas joku on jättänyt lähtönsä viime tinkaan. Vitsi mikä urpo.
Lentomme Suomesta kohti Chicagoa lähti maanantaina. Pikainen 45 min vaihto oli edessä Reykjavikissä. Kone laskeutuikin välietappiin ajallaan, mutta odottelimme noin tunnin terminaalin edessä ulospääsyä. Tuuli oli niin voimakas, ettei tuubia saatu kiinnitettyä koneeseen. Jatkolennon yhtiö oli kuitenkin sama (Iceland Air), joten Chicagoon lähtevä lento odotteli kiltisti. Koneesta pois päästyämme Eme napattiin kaiken kiireen keskellä jo toistamiseen räjähdeainetestiin. Meikäläinen paineli tällä välin Chicagoon lähtevän lennon portille. Huokasinkin hetkeksi helpotuksesta, kun portille oli vielä pitkä jono. "Eihän tässä mikään kiire ollutkaan". Hetken tilannetta pällisteltyäni ja Emeä odotellessa päätin kuitenkin kysyä portilla olleelta lentoyhtiön edustajalta tilannetietoja. "Sir, this is not Iceland Air flight". Lähtöaika ja kohde olivat kuitenkin samat. Ei varmaan tarvitse enää mainita, että oltiin viimeiset jatkolennon koneeseen nousseet.
Monet ovat kyselleet, että kuinka paljon matkatavaraa otamme kun noin pitkään reissuun lähdemme. Reiluun puoleen vuoteenhan tarvitsee ottaa koko elämä mukaan. Sukkia ainakin kuuskytparia ja kolmet juoksulenkkarit. Henkseleistä puhumattakaan.
Edelliseen huomiona, että kiipeilykenkiä meiltä lähtee kyllä yhteensä kahdeksan paria. Ja metallisia sulkurenkaita ainakin 60. En silti usko, etteikö tämän reissun tavaramäärä olisi melko vastaava, kun lähtiessä kuukauden kiipeilyreissulle Espanjaan kylmempänä vuodenaikana. Oletuksena oli, että 23 kg ruumaan + 10 kg käsimatkatavaraa per nuppi ei välttämättä riittäisi. Ihan logistisista syistä kuitenkin ajattelimme tarvittaessa vähentää tavaran määrää siten, että ne noihin rajoihin mahtuisivat. Mikäli siis olisi tarvetta.
Suoritimme noin viikko ennen lähtöä pikaisen (huom. pikaisen) testipakkauksen. Kuinka ollakaan, kaikki kiipeilyyn liittyvät tavarat kahden köyden kera upposivat 60 litraseen duffeliin ja painoakin oli vain 20 kg. Makuupusseille, alustoille ja vaatteille meille on ruumaan 100 litranen Varustelekasta haettu keikkalaukku. Sinne sujahtaisi mukavasti kaikki kevyempi ja enemmän tilaa vievä tavara siten, ettei painorajakaan tule vastaan. Käsimatkaan napataan kiipeilyreput, eli pienet rinkat.
 |
| 160 litraa varustetta. |
Loput tarvittavat ostetaan sitten perillä.
Kuinka ollakkaan, päivää ennen lähtöä sulloimme tavaroita näihin kahteen ruumaan menevään säkkiin kaikella hauberista löytyvällä voimalla. Kaikki kyllä mahtui, ja vaakakin näytti, että oltiin alitettu sallittu 46 kiloa juuri ja juuri. Hienoa! Seuraavana päivänä check-in tiskillä saimme kuitenkin todeta, että kotivaa'an kalibrointi oli jäänyt viime vuodelta tekemättä. Painorajat paukkuivat parilla-kolmella kilolla. Onneksi tästä ei kuitenkaan tullut meille lisälaskua.
Saavuimme maanantai-iltana, pari tuntia myöhässä Chicagon esikaupunkialueelle airbnb:n kautta varattuun majoitukseen. Kämppä on stereotyyppisessä "american dream"- tyylisessä omakotitaloaluekeskittymässä. Olimme vuokranneet tästä kämpästä autotallin alakerran - joka osoittautui isommaksi kuin meidän Myllypuron seiskytneliöinen. Täältä käsin on tarkoitus nyt viiden päivän aikana etsiä käsiimme reissun pääasiallinen koti ja liikkumisväline - reissupaku. Useampia yksilöitä on jo ehditty käydä katsomassa ja muutamia koeajaakin. On ollut veekutosta ja veekasia. Mikäänhän täällä ei ole pientä. Varsinkaan näiden kuuslitrasten kulutuslukemat.
 |
| Mikäs romu tämä on? |
Tarjonta Chicagon alueella on tämän tyylisten autojen osalta ollut huonompaa kuin oletettu. Parin päivän päästä olisi kuitenkin tarkoitus olla reissupaku jo alla, sänky viritelty taakse ja suuntana Kentuckyn osavaltio. Katsotaan minkälainen romu meitä täältä vie eteenpäin.
Kommentit
Lähetä kommentti